Kirjoitin Vartija-lehdessä Lähi-Idän umpikujasta syksyllä 2023 Hamasin järkyttävän terrori-iskun ja sen seurauksena alkaneen yhtä järkyttävän Gaza operaation jälkeen. https://www.vartija-lehti.fi/ihmisyyden-konkurssi/ . Nyt vuotta myöhemmin maailma pidättää hengitystä Libanonin tilanteen vuoksi. Konfliktin ratkaisua ei näy. Vain viha, kauhu ja ihmisten kärsimys jatkuvat. Kristinuskon piirissä Israel-Palestiina kysymys on tunnetusti hankala. Suomessa asia koettelee hallituksen ja ulkopoliittisen johdon eheyttä. Näemme myös kiilan fundamentalistisen kristinuskon ja maltillisemman kristinuskon suuntauksen välillä. Maailmanjärjestö YK on voimaton ja kriisiytymässä kuten sen edeltäjä Kansainliitto Maailmansodan aikana.
Kristinuskon liberaali tulkinta saa osakseen useita moitteita. Yksi arvostelun linja on yläviisto vertaaminen humanismiin. Perustelu nousee kenties Uuden Testamentin jakeista, joissa surkutellaan tämänpuoleiseen keskittyvää uskonnollisuutta. (kuten 1 Kor 15: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä). Katseen tulisi olla suunnattuna iankaikkisuuteen. Ajankohtaiset tapahtumat Palestiinassa ja Israelissa luovat makaaberin muistutuksen siitä, mitä on kansojen elämä humanismin särkyessä. Näemme kaksi osapuolta, jotka ovat ottaneet oikeuden vihaan, kostoon ja katkeruuteen. Oman elämänsä uhraava vääräuskoisten tuhoaja luulee paratiisin odottavan. Kumpikin osapuoli katsoo olevansa oikeudenmukaisuuden ja perustellun koston asialla.
Aloin kirjoittaa kiitosta ja kommenttia Vartija-artikkeliin ”Rauhan umpikujat” mutta asia tuntui vaativan laajemman postauksen. Umpikuja ja epätoivo on ymmärrettävä tunne. Tämä jatkuu, ellei jokin yllätyskäänne puutu maailmantapahtumiin. Lähi-idän historia ulottuu tuhansien vuosien taakse sivistyksen aamuun. Tuoreita avainkohtia ovat kansainvälisen yhteisön toimet. Taaksepäin katsoen näemme miten katastrofin ainekset ovat syntyneet uskontojen ja politiikan seoksissa. Maailman valtiaat ja voimien haltijat ovat tehneet erehdyksiä, osin tahattomia. Ottomaanien imperiumi ja Turkin valtapiiri jatkui 1500 luvulta ensimmäisen maailmansodan melskeisiin, jolloin Iso-Britannia valtasi alueen. Iso-Britannian hallinto oli 1917 sitoutunut tukemaan juutalaisten kansallisen kodin perustamista. Maailmansodan rauhanteon yhteydessä perustettu Kansainliitto koetti hallinnoida tilannetta perustamalla Iso-Britannian mandaatin. Vuonna 1947 Kansainliiton raunioille perustettu YK pyrki alueen jakamiseen juutalais- ja palestiinalaisväestön kesken. Israelin itsenäistymien 1948 on tunnetun nykyhistorian alkuhetki. Myllykosken ja Ketolan artikkeli summaa oleellisen.
Isojen pelurien hyvää tarkoittavat ponnistelut ovat epäonnistuneet ennakoimaan mitä kiistoja alueella satoja vuosia asuneiden kesken voi syntyä. Näitä yritettiin ilmeisesti sopia, mutta liian paljon katkeruuden aiheita jäi. Vuosisatoja kestäneen syrjinnän, pogromien ja lopulta holokaustin jälkeen juutalaisten oikeus kansalliseen kotimaahan on ehdoton ja kansallisen kodin tavoite ymmärrettävä. Jotain kuitenkin maailmanyhteisöltä ja voimakeskuksilta on mennyt pieleen, kun on synnytetty Lähi-Idän vihan ikiliikkuja. Uskontojen vuorovaikutuksen epäonnistuminen on osa ongelmaa ja Huntingtonin dystopian kaltainen sivilisaatioiden törmäyksen uhka on taas näköpiirissä.
Historia ja nautintaoikeus
Juutalaisvaltion perustajat vetoavat tuhansien vuosien historiaan ja katsovat pyhien kirjoituksien toimivan lainhuudon kaltaisena omistuksen todisteena. Tämä usko törmää samalla maaperällä vuosisatojen ajan eläneiden sukupolvien, sukujen ja yhteisöjen intresseihin ja asuinsijoiltaan siirrettyjen tyytymättömyyteen. Kaikkien tahojen hyväksymää välimiesoikeutta ei nähtävästi ole.
Vanhaan historiaan ja arkeologiaan nojaava nautintaoikeus on ymmärrettävästi vaikea asia. Tuskallisia esimerkkejä voisivat olla suomensukuisten kansansirpaleiden asuinsijat ympäri Venäjän mannerta, Amerikan alkuperäisväestön omistusoikeus maahansa, conquistadorien toimet Etelä-Amerikassa tai siirtomaaimperiumien toimet eri puolilla maailmaa. Viikinkien sotaisat valloitukset ja saamelaisten työntäminen Napapiirin taakse voisivat nekin herättää epäsopua ja oikaisuvaatimuksia.
Olen amatööri ja epäpätevä poliittisen historian tai kansainvälisen politiikan asioissa lausuakseni tuomioita tai ehdottaakseni mitä Palestiinan kysymyksessä tulisi tehdä. Tuntuisi, että jossain vaiheessa kansojen vaelluksista ja sodista juontuva historia tulee nähdä tapahtuneena tosiasiana ja koettaa päästä eteenpäin. Tapahtuneiden vääryyksien ja virheiden tunnustaminen on välttämätöntä ja samoin sen myöntäminen, että kaikkia vuosisatojen mittaan luotuja vahinkoja ei voida oikaista.
Ongelman vaikeutta ja umpisolmun jumia kuvaa 4 vuotta sitten käyty mutta yhä ajankohtainen keskustelu antisemitismistä. Lontoossa kokoontui asiantunteva paneeli, IQ2 -seminaari keskustelemaan antisionismin ja antisemitismin suhteesta. https://www.youtube.com/watch?v=K1VTt_THL4A . Uskoisin, että kaikkien osapuolten olisi hyvä kuunnella tämä kipakka debatti tarkoin, ajatuksella ja avoimin mielin. Antisemitismin kasvun uhka on nyt huolenaihe kaikkialla. Vuoden 2001 isku nosti epäluulon ja viha-aallon maailman muslimiyhteisöä kohtaan. Hamasin brutaali isku oli Israelille kuin 9/11 terrori-iskun toisinto. Gazan järkyttävästä kohtalosta nousee mieleen Varsovan ghetto ja Treblinka, joita ihmiskunta ei saa unohtaa. Kostaminen ei ratkaise eikä tuo rauhaa lähemmäksi. Oikeutetun koston ajatustapa ei rakenna oikeudenmukaista maailmaa. Tämä on ihmisyyden konkurssin hätähuuto humanismin puolesta. Toivoisin Aabrahamin perikunnan piirissä opetettavan, että lähimmäisen murhaajaa odottaa oikeudenmukaisen Allahin eli kirjan uskontojen yhteisen Jumalan tuomio, eikä suinkaan paratiisin ilot. Terrorismi ja brutaali väkivalta tulee saada ihmiskunnan yhteisen oikeustoimen alle. Gazan siviilien ahdinko vaatii radikaalia toimia. Mutta miten edetä, mistä aloittaa, en tiedä?