Kirkon työmaa on 500 vuoden merkkipaalun kohdalla sekaisin.
Äkäilevät ryhmittymät moittivat, halveksivat, haastavat ja rakentavat juopaa suhteessa äitikirkkoon. Kirkon halkeamista jarruttaa lähinnä se, että kriitikkoryhmät nuuskivat myös toisiaan epäluuloisesti. Pahennuksen aiheita ovat raamattunäkemys, naispappeus ja suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Toivoisin juhlavuodeksi kokonaan toisenlaista tunnelmaa, luterilaisen kirkon arvojen ja vahvuuksien kunnioitusta. On huoli isänmaata ja Eurooppaa kannattelevan henkisen perustan terveydestä. Tarvitaan syvää pohdintaa ja myös kirkon uudistumista. On piirejä, jotka moittivat kirkon olevan pilalla, luopumuksen tilassa, koska joidenkin Raamatun jakeiden kirjaimellisesta tulkinnasta on luovuttu ja tunnustetaan 3000 vuoden ajan kulttuuriset muutokset ihmiskunnassa ja sen sijaan kunnioitetaan Vuorisaarnan etiikkaa ja Jeesuksen elämäntyötä, esimerkkiä inhimillisyydestä, laupeudesta, lähimmäisen armahtamisesta ja auttamisesta.
Maamme kirkossa on kunnioitettu Lutherin luonnostelemaa ”kahden regimentin” ajatusta, maallisen järjestyksen ja kirkon yhteiseloa. Kun valtiomuotoa rakennettiin, päättäjät hengellisen ja maallisen toimen puolella loivat harkiten suomalaisen mallin kirkon ja valtion suhteesta ja siitä miten tämä kirjataan säädöksiin ja kirkkojärjestykseen. Nämä päätökset ovat luoneet Suomen kansankirkon, joka on kannatellut maan henkistä ja maallista kehitystä, koulutus- ja sivistyselämää, ollut turvana läpi sotien jne. Pohjolassa syntyneet herätysliikkeet ovat pääosin asemoineet itsensä kansankirkon osiksi. Nämä ovat olleet harkittuja päätöksiä kunnioittaa perusajatusta, isänmaan yhtenäisyyttä, jossa kirkko on kannattelemassa esivaltaa, rukoilemassa sen puolesta ja valvomassa oikeamielisyyttä.
Elämän suojelu vai sanoista kiistely?
Kirkolla olisi työmaata eheän ihmisyyden rakentamisessa. Raamatun jakeista kiistely saa unohtumaan varsinaisen tehtävän. Todellista pahaa on moitittavaksi ja ruhjeita parannettavaksi yllin kyllin. Meidän kaikkien vikoja ovat itsekkyys, ahneus ja omat mieliteot muista piittaamatta. Usein myös epärehellisyys ja epäreilu oman edun tavoittelu. Addiktion ja himon eri muodot päihteistä lääkkeisiin ja epäterveisiin elämäntapoihin. Puolison hyljeksintä ja parisuhteen rikkoutumiseen johtava itsekkyys. Vanhemmuuden laiminlyönti ja kotiväkivalta. Veltto loiselämä muiden kustannuksella. Lähimmäisten elämän myrkyttäminen kateuden, katkeruuden tai vihan vallassa. Paheneva ilmiö on vaino ja vihapuhe, some-häirintä, seksuaaliset ja muut törkeydet jopa suojattomia lapsia kohtaan. Kiusaaminen, pelottelu ja häirintä voi ilmetä myös uskonnon tai muun ideologian kaavussa.
Elämän suojelemisessa, ihmisyyden ja sovinnon julistuksessa näitä myrkyllisiä voimia vastaan olisi oltava kirkon työnäky. Fundamentalistisen raamattuteologian aktivistit sen sijaan rakentavat opillisen puhtausihanteen lumoissa valkeaksi kalkittuja kappeleita. Kellä on korvat kuulla ja sydän paikallaan, voi aavistaa, millaisen huudahduksen Vapahtajamme kohdistaisi tähän ummehtuneen uskonnollisuuden menoon. Kristinuskon kolmannen vuosituhannen tulevaisuus on vedenjakajalla. Kohtalon kysymys on miten ymmärretään Jeesuksen sanoma 2000-luvulla muutoksien kuohussa olevalle ihmiskunnalle. Millaisen vallan saa äänekkäiden fundamentalistisen pienryhmien tulkinta, Raamattua jae-jakeelta seuraava luenta, joka torjuu historiallis-kriittisen analyysin ja kulttuuritutkimuksen avaamat näkemykset.
Läntinen kulttuuri, mukaan lukien uskonnolliset ryhmäkunnat on ottanut hyväksyvästi ja arvostaen käyttöön eri aloilta karttuvan tiedon tähtitieteestä biologiaan, kognitiotieteestä antropologiaan, geologiasta historiaan, musiikkitieteestä semiotiikkaan. Raamatusta myönnetään, että sitä ei tule lukea luonnontieteen oppikirjana. Siihen verrattuna on outoa kieltää kulttuurihistoriallisten prosessien huomioon ottaminen. Raamatun ajan ja sitäkin vanhempien käsitysten kriittinen tarkastelu torjutaan, tosin valikoiden, sillä monia jakeita kyllä osataan lukea suodattimen läpi vertauskuvallisina. On kiivailijoita, jotka hajottavat mieluummin kirkon kuin nauttivat ehtoollista naisen jakamana. On tietoviisaita, jotka sanovat, että vastasyntyneinä kuolevat joutuvat helvettiin elleivät vanhemmat satu kuulumaan oikeaan kirkkoon ja oikeaan uskoon. Raamatusta kun ei löydy heille kelpaavaa todistetta, joka kumoaisi tämän. Kehitysmaan slummissa syntynyt vauva, joka kuolee tauteihin ja nälkään, saa vielä rangaistukseksi iankaikkisen kadotuksen. Absoluuttista Sanaan nojaamista korostetaan moittimalla paholaisen työksi, jos jonkin Raamatun jakeen kohdalla kysytään ”Onko Jumala tosiaan noin sanonut?”
Tällaisten kristittyjen yhteisöt halveksivat kirkon maallistunutta ja makunsa menettänyttä työtä ja katsovat itse olevansa jotenkin korkeammalla, lähempänä vanhurskautta koska ovat uskollisia ”Sanan totuudelle”. Ajan patina, historialliset kehityskulut ja inhimilliset vaikutukset kielletään ja seurakunnan pohdinta nykyajan ihmisen maailmantilanteessa katsotaan aiheettomaksi tai jopa vääräksi. Mainitsin nämä vain esimerkkeinä siitä, millaiseen rigoristiseen armottomuuteen voidaan päätyä, kun ”Sanan kunnioituksen” nimissä ollaan valmiita vähättelemään tai ylikävelemään myötätunnon, inhimillisyyden, armeliaisuuden arvot. Jeesuksen tärkeimmät opetukset turhennetaan historiattomalla raamattuteologialla.
Historiaa vähättelevä raamattuteologia
Nasaretin mies poltti aikoinaan päreensä nähdessään farisealaisen tekopyhyyden, temppelipihan uskonnollisen rihkamakaupan ja syntisen naisen kivittämiseen valmiit ylipapit ja kansanteologit. Arvelen, että tänään Jeesus nostaisi hirmu äläkän siitä millainen kultti on rakennettu Raamatun kirjaimellisen tulkinnan ympärille. Vaikka Jumalan vaikutus voidaan aavistaa olevan mukana kaikessa, universumin galaksien liikkeistä solujen kemiaan ja niin myös Raamatun synnyssä, tulisi muistaa, että joka ainoan jakeen ovat kirjoittaneet aikoinaan tavalliset ihmiset, seurakuntalaiset ja opettajat. Samanlaiseen hulluuteen ei pidä mennä kuin ne, joille pyhä kirja ilmestyy kullattuina levyinä metsän pusikkoon tai yhdelle ihmiselle taianomaisena saneluna hurmosnäyssä.
Sana-inspiraatio-teologian mukaan Raamattu on jumalan sanelema teksti, muuttumaton, ikuinen ajattelun ja käytännön laki. Fundamentalistisen suuntauksen haastajana on näkemys jonka mukaan Raamattua, kirkkoisiä ja myös esimerkiksi Lutheria lukiessa tulee nähdä historian ja kulttuuristen kehityskulkujen vaikutus. En voi sulattaa fundamentalistiryhmien näkemystä kotimaamme kirkosta, mm naispappeudesta. Kirkkoa vastaan hyökkäävät lukuisat vihaiset uskonaktivistien ryhmät, jotka kaikki katsovat edustavansa oikeampaa, alkuperäistä, raamatullisesti pätevää, kristinuskoa. Ilmiö on yhtä vanha kuin uskontommekin. Jeesuksen aikana vaikuttivat jo essealaiset, jotka katsoivat edustavansa ”valon lapsia” erotuksena liiaksi maallistuneesta kansasta. Olen herätysliikkeen kasvatti ja kirkon jäsen, arvostan protestantismin perintöä ja kannan mielelläni haukut yleiskirkollisuudesta, liberaaliteologiasta, kuolleesta uskosta jne. Pieni hinta sen Jeesuksen seuraamisesta, jota Vapahtajaksi kutsutaan.
Monet Luther’in sitaatit kertovat myös, miten tuon käytännön elämää ymmärtävän tohtorin suorasukaiset arkiviisaat pohdiskelut uskalsivat katsoa todellisuutta silmiin ja nähdä historian vaikutus, vuosisatojen rasitteet ja kristittyjen velvollisuus punnita mitä ajan haasteet kulloinkin merkitsevät. Samassa hengessä on luettava esimerkiksi Korinttolaiskirje, johon on taltioitu sen aikaisen kristittyjen yhteisön seurakuntajärjestyksen käytäntöjä. ”Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa” (1 Kor 14:35). Onko tässä mukana naisasennetta ja historian näkymää 2000 vuoden takaa vai muuttumaton, ikuinen Jumalan säädös? Kellä on korvat kuulla, kuulkoon. Täällä hieman lisää pohdintaa aiheesta http://www.karikuula.com/47
Hengellisissä liikkeissä on ilmennyt, miten seurakunta voi muodostua jumalaksi, epäterveeksi palvonnan kohteeksi. Sama analyysi tulisi ulottua myös pyhiin kirjoituksiin. Sana-inspiraatiotulkinta tekee Raamatusta taika-esineen, epäjumalankuvan. Historiallisen tarkastelun kieltäminen pilaa Raamatun arvon kristinuskon ja kristillisen kulttuurin maailmanlaajuisen puun ravinnealustana. Eräissä kirkoissa Raamattu kullattuihin kansiin paketoituna nostetaan papin käsivarsille kulkusten helistessä ja pyhän savun leijuessa ilmassa; symbolisesti sama vouhotus Raamatun nostamisesta taikakalun asemaan. Jeesuksen vallankumouksellinen sanoma on kätkettynä häntä koskevan kertomuksen sisään. Sitä ja sen maailmaa uudistavaa voimaa olisi etsittävä ja saarnatuoleista kuulutettava. Liian monien pappien (sukupuolesta riippumatta) puheet ovat keskikoulun ainekirjoituksen tasoisia kukkaiskertomuksia.
Valkeaksi kalkitut temppelit
Kirjain kuolettaa, henki tekee eläväksi. Sana-hypnoosi olisi sana-inspiraatio-opin toinen nimi. Kristinuskon, juutalaisuuden ja muiden uskontojen historia tuntee ilmiöitä, joissa opin puhtauden palvonta on sivuuttanut ajan hengen kuulemisen, myötätunnon ja inhimillisyyden. Naisasennetta on pukannut vuosituhansia. Katolisen kirkon munkki- ja nunnalaitos, ortodoksikirkon Athos-vuoren luostariyhteisö, radikaalin ortodoksijuutalaisuuden mustakaavut ja talibanit ovat esimerkkejä vuosituhantisesta nais-asenteesta, joka on vihdoin muuttumassa, Jeesuksen ihmisyyttä ja tasa-arvoa korostavan ja heikompaa puolustavan julistuksen voimasta, protestanttisen kirkon historiallisena tehtävänä.
Monille matalan statuksen seurakuntalaiselle elämässä voimia ja suuntaa antava hahmo on Nasaretin mies. Viallisena rämpimisestä huolimatta uskalletaan ajatella häntä opettajana, mestarina ja vapahtajana – jälkimmäinen nimenomaan suhteessa ihmisten sananselityksiin ja hengellisten kuppikuntien piirtämiin armonjärjestyksiin tai muihin teorioihin. Jeesuksen esimerkki, viisaat sanat ja maailmanhistoriallinen vaikutus ovat ajankohtaisia alkavalle vuosituhannelle. Ristille johtanut julistajan elämäntyö ei jouda hukattavaksi. Kotimaani kirkon maltillinen laaja enemmistö on se viitekehys, johon itse haluan sulautua – erityisesti sen sivistyneiden piirien kriittisen keskustelun annista nauttien ja siihen osallistuen.